Sillan yli hyppääjä -- 12. elokuuta 2017

SILTAHYPPÄÄJÄ

Varoitus: Haluan varoittaa, että tämä blogikirjoitus on luonteeltaan sairaalloinen. Jos ruumiista keskusteleminen häiritsee sinua, lopeta lukeminen nyt.

Yleensä kun käytän termiä "bridge jumpperi", viittaan sellaiseen vetoon kuin Super Bowlin no safety. Niitä kutsutaan bridge jumpperiksi, koska kertoimet ovat noin 8:1. Jos voitat, kuten odotatkin, saat enimmäkseen vain omat rahasi takaisin, joten sillä ei ole sinulle paljon merkitystä. Kuitenkin, kun häviät, tekee mieli hypätä sillalta. Varsinkin neljännen safetyn jälkeen seitsemässä peräkkäisessä Super Bowlissa, mutta se onkin toinen tarina. Sunnuntaina näin oikean bridge jumpperihahmon ruumiin. Olin tekemässä Black Canyonin kajakkiretkeä, josta Lisa kirjoitti artikkelin vuonna 2009. Tämä retki on yksi suosikkiaktiviteeteistani Vegasissa, ja suosittelen sitä lämpimästi kaikille hyvässä kunnossa oleville. Tämä oli noin viides kerta, kun tein sen, tällä kertaa boot camp -ryhmäni kanssa.

Kun Desert Adventures vei meidät vesillelaskupaikalle klo 6.00, autoin kantamaan kajakkeja trailerilta rannalle. Useimmat vieraat auttoivat kantamaan omat kajakkinsa, mutta jotkut eivät olleet tarpeeksi vahvoja, joten tein useita matkoja. Sillä välin kaikki muut ilmeisesti hakivat oman kajakkinsa ja laskivat sen vesille. Lopulta kajakkeissa oli noin 25 vierasta ja 24 paikkaa. Arvaa kuka ei saanut omaa kajakkia? Se kaveri, joka oli avuliain raahaamassa niitä rannalle. Arvaa, ettei mikään hyvä teko jää rankaisematta.

Henkilökunta oli hyvin pahoillaan ja sanoi, etteivät olleet koskaan ennen nähneet vastaavaa tapahtuvan. Muutaman puhelun jälkeen he sanoivat, että heidän täytyy viedä minut takaisin Hooverin patomajalle ja että voisin lähteä vesille seitsemän aamulla lähtevän ryhmän mukana. Padon sääntöjen vuoksi en voinut vain odottaa rannalla yksin. Ilman muuta tein niin. Olkoon tiedossa, että yritys lähetti minulle myöhemmin sähköpostin, jossa he ilmoittivat laittaneensa 65 dollarin hyvityksen nimiini tulevaa matkaa varten (kokonaiskustannukset ovat noin 100 dollaria). Kun vihdoin pääsin takaisin paikalle, laitoin parin tandemkajakkiin kuuden aamulla lähteneestä ryhmästä, joka oli aivan rannan tuntumassa, ja varoitin meitä, että joessa kellui ruumis. Henkilökunta päästi minut menemään ensin, ja sanoin, etten välitä joessa olevasta ruumiista. Kuuden aamulla lähtenyt pariskunta ehdotti, että pysyisin joen vasemmalla puolella, jos en haluaisi päästä lähelle ruumista.

Noin viisi minuuttia myöhemmin näin joessa kelluvan möykyn. Saamieni neuvojen mukaisesti meloin sen ympäri niin pitkälle kuin pystyin ja melko kovaa vauhtia. Tältä etäisyydeltä ei voinut mitenkään päätellä, oliko kyseessä ihmisruumis, mutta oletin sen olevan. Sitten tapasin muun ryhmäni ja teimme sivuretken Gold Strike -kuumaan lähteeseen. Kuuma lähde oli muuten täysin huuhtoutunut pois viimeaikaisten äkkitulvien vuoksi. Sama päti kahteen muuhunkin kuumaan lähteeseen matkan varrella. Vietimme kuitenkin silti noin tunnin tutkien kanjonia ja toivoen löytävämme tarpeeksi syvän altaan, jossa voisi istua, mutta emme löytäneet sitä. Tänä aikana ruumis oli melkoinen puheenaihe. Tunsin itseni hieman ulkopuoliseksi, koska ohitin sen niin pitkälle ja nopeasti. Lopulta, pitäen mielessä kello 16.00 takarajan, pääsimme takaisin kajakkeihimme.

Pian melottuani lisää alavirtaan huomaan vedessä kelluvan tutun näköisen möykyn. Ja totta tosiaan, se oli taas Herra Keho*. Hän kellui Gold Strike Canyonin ohi meidän tutkiessamme sitä, antaen meille tilaisuuden nähdä se uudelleen. Kuultuani siitä niin paljon puhetta, en voinut vastustaa kiusausta katsoa sitä läheltä tällä kertaa.

Niinpä lähestyin pelokkaasti, kunnes näin ainakin, että se oli ihminen. Hän oli taas ilmassa ja hänen kasvonsa olivat kääntyneet poispäin minusta ja puoliksi vedessä. Tästä kohdasta näin, että hänellä oli tummat, vaippamaiset hiukset, mikä viittasi siihen, että hän oli luultavasti musta. Sitten katsoin kristallinkirkasta vettä ja näin turvonneet jalat ja roikkuvan käsivarren. Ainoat vaatteet, jotka pystyin erottamaan, olivat cargo-shortsit. Noin 75 % hänen ihostaan oli irronnut, paljastaen sairaalloisen kalpean kerroksen ihon alla. Jalat ja käsivarret olivat luonnottomissa kulmissa, joihin edes parhaat joogamestarit eivät kykenisi. Hänen kuolemalleen ei voinut olla muuta todennäköistä selitystä kuin hyppääminen Mike O'Callaghanin ja Pat Tillmanin muistosillalta, joka sijaitsee aivan Hooverin padon eteläpuolella. Epäilen, että hänen luunsa ja nivelensä olivat kaikki murskaantuneet pudotuksessa, mikä selitti, miksi hänen turvonneet raajansa olivat hyvin luonnottomissa kulmissa. Ainakaan en nähnyt kasvoja, jotka onneksi pysyivät kääntyneinä poispäin minusta.

Kuulin, että toinen vieras soitti hätänumeroon ilmoittaakseen ruumiista, kun se nähtiin ensimmäisen kerran. Noin kaksi tuntia tämän ilmoituksen jälkeen metsänvartijavene olisi tullut jokea ylös melko kovaa vauhtia sireenin soidessa näkyvästi, mutta ei kuuluvasti. Ponttoonivene seurasi sitä, mutta se saattoi olla vain sattumaa. Kaukaa näimme, kuinka kaksi tai kolme metsänvartijaveneessä ollutta ihmistä kaivoi esiin joko valtavan oranssin pressun tai säkin ja yritti nostaa ruumista sillä. Olimme melko kaukana, joten oli vaikea sanoa, miten he aikoivat tehdä sen. Noin kymmenen minuutin kuluttua suuntasimme takaisin jokea pitkin, kun he selvästikin vielä näprähtelivät oranssin pressun/säkin kanssa. Voin kuvitella, että he olisivat tarvinneet nosturin nostamaan ruumiin veneeseen, koska se oli selvästi hyvin turvonnut, ja luulen, että metsänvartijaveneissä on nosturi.

Paljon myöhemmin iltapäivällä näimme samanlaisen metsänvartijaveneen laskussa alavirtaan. En osannut sanoa, oliko se sama vene, joka nosti ruumiin, koska Willow Beachillä on luultavasti useampi samannäköinen vene. Siinä ei ollut merkkiäkään suuresta oranssista pressusta/pussista. Willow Beachillä meidät kyytiin poimineet oppaat sanoivat, että hän oli todellakin sillalta hyppääjä. He pahoittelivat, että meidän piti nähdä se, mutta se ei selvästikään ollut heidän vikansa. Pakettiautoni kuljettaja sanoi, että hän oli kohdannut ruumiita aiemmin matkalla, mutta ne olivat aina jumissa jossain joen reunassa, ja tämä oli ensimmäinen kerta, kun ruumis vain kellui keskellä. Uutisissa ei juurikaan mainita sillalta hyppääjiä. Mielestäni kansallispuisto haluaa pitää tällaiset tarinat hiljaa.

Päivän seikkailun jälkeen boot camp -ryhmämme pysähtyi Boulder Dam Brewing Companylla, jossa nautimme ansaitut oluet ja baariruoat. Siellä nostimme maljan "Bobille", nimelle, jonka toinen vieras antoi herra Jumperille. Toinen vieras jakoi muutamia hyvin lähikuvia, jotka hän oli ottanut ruumiista. Otin vain muutaman kaukaa, mutta nämä kuvat oli otettu muutaman metrin päästä ruumiista ja niissä näkyi häiritsevämpiä kulmia kuin aiemmin, mukaan lukien hänen korvansa, joka näytti pieneltä verrattuna turvonneeseen päähän, jonka päällä se oli. En pyytänyt kopioita, jotka olisi ollut helppo lähettää minulle, koska kuvat oli otettu matkapuhelimella. Myös erittäin selkeitä ja värikkäitä kuvia, otettu uudemman mallin Androidilla. Ne saivat ruumiin näyttämään synkemmältä kuin se todellisuudessa oli. Illallisen jälkeen palasimme kaikki koteihinsa hyvä tarina kerrottavana.

Alaviitteet:
* Herra Body on myös nimi, jota käytetään viittaamaan murhan uhriin Clue-lautapelissä.
** Toivottavasti tämä termi on edelleen poliittisesti korrekti. Niille, jotka ovat eri mieltä, kannattaa lukea kirja Happy to Be Nappy.

Kirjoittanut: Michael Shackleford