Cher-konserttiarvostelu -- 29.11.2018

Näin Cherin Park MGM:ssä 16. marraskuuta. Tämä oli ensimmäinen kertani tässä paikassa. Siellä on 5 200 istumapaikkaa, mikä on aika paljon, arvioisin suunnilleen saman verran kuin Mandalay Bayn konserttiareena, ehkä hieman pienempi. Sisäänkäynti on Parkin sisällä, joka, jos et ole siitä kuullut, on uudelleen nimetty ja brändätty Monte Carlo. Uskon, että varsinainen sisäänkäynti on siellä, missä Lance Burton -teatteri ennen sijaitsi. Täydestä salista huolimatta turvatarkastusjono kesti vain noin viisi minuuttia, ja liukuportaat kuljettivat väkijoukot nopeasti paikoilleen. Minulla oli paikat kolmesta ylimmästä osiosta, jotka olivat mukavasti kaltevia, joten kaikilla oli ainakin esteetön näkymä lavalle eikä edessäsi olevan henkilön päähän. Tämä näytti myös estävän yleisöä nousemasta seisomaan, mitä en voi sietää missään konsertissa. Kaikilla on paljon parempi näkymä, jos vain istuu alas.

Aluksi haluan sanoa, etten ole koskaan omistanut Cherin musiikkia. Olen kuitenkin aina pitänyt Cherin itsevarmasta ja ilmeikkäästä persoonallisuudesta. Kerran olin Caesars Palacessa, kun Cherin konsertti juuri alkoi, ja yleisö vaikutti olevan hyvin iloinen nähtyään hienon esityksen. Siitä lähtien on aina ollut mielessäni listallani nähdä hänet. Kun oma Axelimme tarjosi lippuja mihin tahansa MGM/Miragen keikkaan merkittävällä alennuksella ja minulla oli ystäviä kaupungissa viihdyttämässä, se oli täydellinen tilaisuus mennä.

Esitys alkoi noin puoli tuntia myöhässä, mutta yleisöä viihdytettiin diskohiteillä. Esitys alkoi lopulta näyttävällä kaksikerroksisella lavastuksella, jossa oli paljon valoja ja tanssijoita. Olin kuullut hänen kaksi tai kolme avauskappalettaan aiemmin, mutta en osannut nimetä niitä. Sitten Cher pysähtyi ja puhui spontaanisti noin kymmenen minuuttia uransa merkittävistä hetkistä, yleensä niistä huonoista. Yksi tarina, jonka erityisesti muistan, on ensimmäinen kerta, kun hän esiintyi David Lettermanin show’ssa ja kertoi Davelle lykänneensä sitä pitkään, koska piti Davea "tavallisena ääliönä". Pidän aina siitä, kun muusikot ovat vuorovaikutuksessa yleisön kanssa tai kertovat tarinoita sen sijaan, että he vain soittaisivat musiikkiaan täsmälleen samalla tavalla kuin levyillään (luulen, että seurustelen itseni kanssa tällä vertauksella).

Loput show’sta kokivat useita asu- ja lavastusmuutoksia. Teemoja oli lukuisia, kuten egyptiläinen, intialainen (eli piste – ei höyhen), disko ja kuuluisa musta afro. Mielestäni suosikkiosani oli ABBA:n kolmen kappaleen setti, jossa olivat Waterloo, SOS ja Fernando. Olen suuri ABBA-fani ja Cher teki täysin oikeutta musiikilleen, ehkä jopa parantaen sitä hieman, mikä on vaikeaa.

Toisessa vaiheessa esitystä Cher paljasti ikänsä olevan 72. Olen nähnyt ikääntyviä muusikoita aiemminkin, mutta Cheriä on vaikea kutsua ikääntyvään, sillä hänen energiansa ja äänensä ovat kuin kolmanneksen itseään vanhemmilla ihmisillä. Hän oli kuitenkin poissa lavalta ehkä puolet ajasta. Yleisöä viihdytettiin hyvin pätkillä hänen erittäin pitkästä musiikki- ja näyttelijänurastaan. Jokainen, kuten minä, joka tietää vain palasia Cherin urasta, lähtee paljon paremman tiedon ja arvostuksen kera. Ohjelmassa oli myös instrumentaalikappaleita ja muuta sellaista, oletettavasti antaakseen Cherille mahdollisuuden ladata akkujaan ja valmistautua seuraavaan settiin.

Samaan aikaan hänen bändinsä, valaistus, lava, tanssijat, koreografia ja kaikki jazz tuntuivat olevan parhaimmillaan. Koko esitys on erittäin viihdyttävä ja yleisö näytti todella nauttivan siitä. Sain ihmisten käyttämistä asuista vaikutelman, että he olivat nähneet Cherin useita kertoja aiemmin. Riittää, kun sanon, että minulla on Cherille innostunut peukku ylös! Jos sinulla joskus on tilaisuus nähdä hänet, tartun siihen.

Kirjoittanut: Michael Shackleford